Amerikancockerspanieli
Pentuja meille on syntynyt harvakseltaan, ja hyvin harkiten.
Tavoitteena
on kasvattaa terveitä, rodunomaisia koiria, jotka antavat uusille
omistajilleen yhtä paljon rakkautta ja iloa, kuin omat koiramme
ovat meille antaneet.
Pennut lähtevät uusiin koteihinsa sosiaalisina, tavalliseen perhe-elämään tottuneina, eläinlääkärin tarkistamina, rekisteröityinä ja tunnistusmerkittyinä.
Kasvattajana pidän tärkeänä, että pennut saavat ennen kaikkea hyvät ja rakastavat kodit. Kiva on, jos perheellä olisi kiinnostusta näyttelyihin tai muihin harrastuksiin jenkin kanssa, mutta se ei ole välttämätöntä.
Elämme jännittäviä aikoja, koska suunnitteilla on kevät talvelle 2017 ensimmäinen amerikancockerspanieli pentue. Jos kaikki menee hyvin ja unelmani toteutuu helmi-maaliskuussa meillä olisi odotettavissa hienosukuisia mustia jenkki pentuja.
Kennel DownCloud's

Amerikancockerspanieli on...
Amerikancockerspanieli on vilkas ja kekseliäs, aina hyväntuulinen hännänheiluttaja. Alun perin "jenkki" on ylösajava ja noutava lintukoira. Alkuperäisen tehtäväänsä sitä käytetään nykyään pienehkön kokonsa ja runsaan turkkinsa vuoksi melko harvoin, mutta innokkaana, kestävänä ja helposti motivoitavana koirana se soveltuu moneen harrastukseen.
Luonne ja käyttäytyminen
Luonteeltaan amerikancockerspanieli on ikuinen pentu, aina valmis seuralainen, vilkas, avoin ja utelias. Luonteensa vuoksi se on myös erinomainen perhekoira. Jenkki on ystävällinen kaikille ihmisille, eikä sen peruskoulutus ole erityisen vaativaa. Jenkit ovat kuuluisia myös hyvästä ruokahalusta, joten mikäli ruokakuppiin joskus jää jotain tähteeksi, on syytä kaivaa kuumemittari esiin!
Amerikancockerin kanssa voi harrastaa melkeimpä mitä vain. Esiintymisestä nauttiva, huomion keskipisteenä viihtyvä ja upeaturkkinen jenkki on loistava näyttelykoira, viihtyy sohvalla saippuaoopperaa seuraamassa, lähtee mielellään metsään jäljestämään, on nopeaoppinen tottelevaisuus-koulutuksessa ja ketterä agilitykoira.
Yleisimmät asiat terveydestä
Rodussa esiintyy perinnöllisiä silmäsairauksia, merkittävämpänä katarakta, ja lonkkakuvausten yleistyttyä myös lieväasteista lonkkaniveldysplasiaa on tavattu kohtalaisesti. Lisäksi tavataan mm. epilepsiaa, allergioita ja maksasairauksia. Kokonaisuutena amerikancockerspanielia voi kuitenkin pitää melko terveenä rotuna.
Turkinhoito
Turkinhoito on haasteellista ja vaatii säännöllisyyttä. Amerikancockerspanieli on trimmattava rotu, ja pitkää turkkia on kylvetettävä 1 - 2 viikon välein. Rodun kruunu sen luonteen lisäksi on upea runsas helmakarva, joka vaatii tiheämmän pesuvälin kuin lyhyeksi leikattu turkki. Mahdollisen näyttelyuran jälkeen moni leikkaa turkkia lyhemmäksi, jolloin turkinhoidon aika lyhenee huomattavasti. Mutta myös lyhyt turkki vatii säännöllistä hoitoa. Monet harrastusjenkit ovatkin leikattu pentuleikkaukseen.
Teksti: Amerikancockerspanielit ry
https://www.amerikancockerspanielit.com/